Katselen leivontaohjelmia, kun löytyy kiinnostava leipoja, mutta koska myös netti tarjoaa niin loputtomasti blogeja ja videonpätkiä, olen tullut krantummaksi. Tulee helposti sellainen olo, että kaikki on koettu, "been there, seen it, got the T-shirt". Mutta tämä pitkä, kylmä kevät ei anna paljon ajankulua, joten olen katsonut televisio-ohjelmia ilman isompaa intoa. Olen pitänyt monista tanskalaisista sarjoista ja nyt on Forbrydelsen-sarjan 3. sesonki viimeistä osaa vailla eli komisario Sarah Lundin on saatava syyllinen kiinni ja sitten on kyllä sen kunnon, meille kuuluvan kevään oltava täällä. Anna Pihl on toinen hyvä sarja tanskalaisesta naispoliisista ja erittäin suosittu täällä on ollut Borgen, jossa päähenkilö on Tanskan pääministeri, nainen hänkin. Jatkoa odotetaan. Minulla on sellainen käsitys, että se on näytetty myös Suomessa, en vain tiedä millä nimellä.
Tanskalainen leivontaohjelma Det söde liv on myös minun mieleeni. Kööpenhaminalainen kondiittori Mette Blomsterberg tekee huimia luomuksia, niin leivonnaisia kuin jälkiruokia, ja mikä on idearikkaan ammattilaisen tehdessä kunnon välineillä. Hänen ohjelmistaan olen saanut monta vinkkiä työtavoista ja joskus suorastaan innostunut. Viimeksi hän teki masariinikakun ja ambrosiakakun risteytyksen, jota päätin itsekin kokeilla. Mutta seurailin ohjelmaa aika pinnallisesti, tein toisella silmällä ärsyttävän vaikeaa, minua jo pitkään jurppinutta sudokua, koska tiesin, että resepti on ohjelman nettisivuilla. Vaan eipäs jumankekka ollutkaan. Googlasin puoli päivää kaikilla kielillä, vaan ei löytynyt. Ja siitäkös halu tehdä se halvattu kakku vain yltyi ja tein sen omilla mitoilla ja hyvä tuli ja sitä oli mukava tehdä, se kävi terapiasta. En oikein ymmärrä mistä moinen tunne tuli. Olen jo leipoillut useita vuosikymmeniä ja se on ollut mukavaa, mutta että nyt ihan niin mukavaa... Se on kyllä tämän kylmän kevään syytä sekin.
Ambrosiakakun ohje on blogissanikin, mutta nyt tuli lisäyksenä se mukava vaihe.
Siis kone vatkasi supervaahdoksi kahta munaa + yhtä valkuaista ja 2 dl sokeria+½ tl vaniljajauhetta, sitä oikeaa. Olin sulattanut valmiiksi 125 g voita ja lisännyt voisulaan 0.75 dl appelsiinista puristettua mehua. Ihan aluksi olin pessyt sen appelsiinin suorastaan saunapuhtaaksi ja raastanut sen kuoren oranssin osan ja levitellyt raasteen lautaselle kuivumaan (se ei kuivempana sotke kuorrutusta sanoi Mette B). Odottamassa oli myös 3½ dl vehnäjauhoja + 1½ tl leivinjauhetta. Pyöreä tasapohjainen vuokakin oli jo voideltuna ja pohjalla leivinpaperiympyrä varmistamassa, että tulee vuoasta kerralla ja ehjänä. Uunikin oli lämpiämässä, tavoitteena 175 astetta.
Ja nyt se uusi vaihe. Otin 100 g huoneenlämpöistä mantelimassaa ja aloin käsin (yhtä puhtaat kuin appelsiini) muokata sitä silikonialustalla. Mette B leipoo teräksisen leipomistason päällä, marmorinenkin kävisi, mutta kumpaakaan ei minulla ole. Lisäsin mantelimassaan 25 g voita ja ½ dl sokeria ja lopuksi vielä yhden keltuaisen ja litsuttelin kaiken käsin pehmeäksi, sileäksi...se oli se mukava, palkitseva tunne. Siinä vaiheessa tajusin, että vaihekuvat olisivat havainnollistaneet paljon paremmin kuin pitkä rönsyilevä teksti, mutta siinä minä olin kädet möhnässä, uuni alkoi olla kuuma ja kone oli vatkannut oman osuutensa. Niinpä lisäsin mantelimassan ja sitten vuorotellen appelsiinimehuvoisulaa ja jauhoja. Sitten vain vuokaan ja paistumaan n. 40 minuutiksi.
Jäähtyneelle kakulle tomusokerikuorrutus (teelusikallinen voisulaa. ruokalusikallinen appelsiinimehua, teelusikallinen Cointreau´ta ja sen verran tomusokeria, että tuli notkeasti levittyvää). Päälle ripottelin appelsiinikuoriraasteen ja mantelirouhetta.
Kakku on hyvää ja mehevää, sitä lajia joka säilyy hyvin. Mutta ei säilynyt. Me söimme sen.
