Minua ärsyttää

-ihan suunnattomasti se, ettei nyt ärsytä mikään. Olisi niin helppo kirjoittaa lista ärsytyksen aiheista ja siten lunastaa hyvä omatunto. Pyrin nimittäin kirjoittamaan tasaiseen tahtiin, vaikka tiedänkin, että niin blogin kirjoittaminen kuin sen lukeminen ovat vapaaehtoisia. Mutta minä olenkin aikataulutetun elämän vammauttama ja rakennan järjestystä, joka sitten tekemättömänä pusertaa päässä ja tekemisistä - niistä vähistä - tulee suoritusta.
Minä pienessä mielessäni ihannoin menneen maailman järjestystä, jolloin kodeissa - kunniallisissa sellaisissa - oli siivouspäivä (tarkemmin eriteltynä viikkosiivous ja kuukausittain/ vuodenajoittain hoidettavat siivoukset), pyykkipäivä, leipomispäivä, saunomispäivä ja niin edelleen. Siinä sivussa hoidettiin parsimiset, paikkaamiset, sukankutomiset,matonkuteiden leikkaamiset. Syksyisin kerättiin satoa ja säilyttiin. Muistaakseni tammikuussa oli valkoviikot eli ostettiin edullisesti lakanakangasta ja ommeltiin liinavaatteita puhki kuluneiden ja paikattujen tilalle. Minä en ole koskaan ollut ahkera, jämpti ja aikaansaava, päin vastoin. Lapsena olin työtä paossa tuntikausia ullakolla vanhoja lehtien vuosikertoja lukemassa tai konttasin ojanpohjia pitkin karkuun kun olisi pitänyt olla perunapellolla. Minusta tuli tunnollinen koululainen, oikea mallioppilas, ihan vain siitä syystä, että läksyistä sai alibin olla tekemättä mitään muuta työksi tulkittavaa. Läksyjen jälkeen jatkoin sujuvasti lukemista romaaneilla, mutta pidin varmuuden vuoksi koulukirjoja esillä ettei olisi käynyt käry.
Minä olen monessa asiassa mallia "halut on, mutta kyvyt puuttuvat". Tässä työnteossa lapsuuteni kasvatusihanteet ovat iskostuneet lähtemättömästi päähäni, mutta en ole saanut itseäni toimimaan niiden mukaisesti enkä usko enää näin vanhana muuttuvani. Tulen vain vielä tehottomammaksi kun kroppakin väsyy entistä helpommin. Minun omanarvontuntoni pelastus on se, että monien mielestä ruoanlaitto ja leipominen ovat ankaraa työntekoa ja saan kehuja ahkeruudesta, vaikka minulle ne ovat parasta vapaa-ajan viettoa, ihan huvittelua, ja siksi työnnän käteni taikinaan aina, kun se on mahdollista. Hyvää ja innostavaa valmistautumista lempipuuhiin on keittokirjojen ja alan blogien selailu, joskus jopa oma kirjoittelukin.
Vino pino elämäniloa!

PS. No nyt kuitenkin ärsyttää - se, että kaupallinen joulu alkaa jo työntyä näkösälle näin aikaisin ja kohta siltä ei välty missään.

Pähkinäkoukut

Pikkuleivät eivät ole vuosikausiin olleet leipojien suosiossa. Tarjolla näkee lähes aina kaupasta ostettuja, jos pikkuleipiä nyt tarjotaankaan tässä cupcake-kuumeessa. Minä leivon pikkuleipiä mielelläni ja ja minulla on paljon vuosien varrella hyviksi havaittuja ohjeita, monet klassikkoja kuten Hanna-tädit, lusikkaleivät, kaneliässät, herrasväenleivät jne.
Pähkinäkoukkujen ohje löytyi joskus 80-luvun alussa lehtiartikkelista, jossa esiteltiin kondiittoriksi valmistuvan nuoren miehen elämää ja ammattitoiveita. Muistan vieläkin hänen kuvansa artikkelin yhteydessä: äärettömän tyytyväisen näköinen, hyvin pullea , punaposkinen nuorimies valkoinen työtakki päällä ja kertakäyttömyssy päässä. Nämä koukut olivat hänen suosikkejaan, helppoja, nopeita ja maukkaita. Minä kirjoitin ohjeen vihkooni ja nimeksi tuli Paksun Pojan Pähkinäkoukut ja se oli oikeastaan aika tyhmää, vaikka auttoikin minua muistamaan sen lehtijutun ja teen koukkuja aina silloin tällöin. Mutta minä itse olen paksu. Eikä minusta tullut edes kondiittoria, harrastelija vain.

150 g voita ja
½ dl sokeria vaahdotetaan

yhdistetään kuivat aineet:
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
60 g hasselpähkinärouhetta
ja sekoitetaan ne voi-sokerivaahtoon.
Taikinasta kieritellään käsissä n. 6-8 cm pitkä pikkurillin paksuinen pötkylä, jonka päät suippenevat ja se taivutetaan koukuksi.
Koukut paistetaan 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia ja kuumina ne kieritellään sokerissa.

Hengen ja ruumiin ravintoa

Hyvää vauhtia lyhenevän päivän ja kasvavan työtaakan turruttamana päätin yrittää jonkinlaista ryhtiliikettä. Ulkoiluun ei ole aikaa (=halua), joten päätin lukea mieltä ylentävää kirjallisuutta. Analysoin tilanteen sellaiseksi, etten pysty sulattamaan satoja sivuja laatua. Luen lyhyissä pätkissä lähinnä junassa. Illalla sängyssä ei lukeminen suju enää kuin hädin tuskin sivun verran kun jo unihiekka sumentaa silmät. Siis laadukkaita novelleja. Ylistävistä arvosteluista ja bestsellerlistoista poimin vietnamilaista syntyperää olevan Nam Len novellikokoelman Merimatka enkä päässyt ensimmäistä pidemmälle. Yritin sitkeästi, sillä kirja on omani mikä tekee luovuttamisen vielä turhauttavammaksi. Mutta kesken jäi ja muuttuneeko mielipiteeni jos ja kun tästä vanhenen. Uusi yritys. Alice Munrolla on lukuisia kiiteltyjä novellikokoelmia, Nobel-palkintoakin arvosteluissa veikataan. Siis Liian paljon onnea ja sen perään muutkin hänen kirjoistaan niin johan pääsen arjen raadollisuuden yläpuolelle pohtimaan elämää ja sen ilmiöitä syvällisemmällä, henkistyneellä tasolla. Katin kontit. Kahlasin kirjan sisulla läpi. Minua eivät omituisten ihmisten mielenliikkeiden syväluotaaminen jonkinlaisissa turvallisissa keskiluokkaisissa puitteissa kiinnosta sen vertaa, että lukisin yhtään lisää.
Hengen ravinnosta ei siis riittänyt edes itselle saati sitten muille tarjottavaksi, joten jatkan ihan konkreettisella ravitsemisella ja esittelen keiton, joka sai hyvän vastaanoton piskuiselta asiantuntijaraadilta.
Meksikolainen maissikeitto on Nigella Lawsonilta nyysitty, mutta se on kokenut käsittelyssäni muutoksia niin aineksissa kuin niiden mittasuhteissa.
Keittoon tarvitaan
400 g sulatettua pakastemaissia (uskon kyseenalaistamatta Nigellaa, joka sanoo että se on nii-in paljon maukkaampaa kuin tölkkimaissi)
15 cm purjoa
2 valkosipulin kynttä
1 siemenistä vapautettu kapea chili ( Minä laitoin 2 pientä kuivattua chilipalkoa, seurauksena vähän liian vahva chilin maku)
3 rkl mannaryynejä
ja kaikki surautetaan monitoimikoneessa mössöksi, joka kaadetaan kattilaan ja lisätään
1 l hyvää kanalientä (kukas nyt huonoa?!), tein fondista
ja keitellään vartin verran.
Lisäsin keittoon ruokaisuuden vuoksi
2 broilerinfilepihviä, jotka olin kuutioinut, ruskistanut voin ja öljyn seoksessa ja maustanut hipshaps kanamausteilla.
Lisäke viimeisteli keiton.
nacho chipsejä uunivuokaan ja päälle ripotellaan runsaasti juustoraastetta (minulla oli Auraa ja kermajuustoa) ja vuoka 225-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi, jotta juusto sulaa ja juustoisia lastuja lusikoitiin keiton sekaan.